lauantai 30. maaliskuuta 2013
in the end we become the people we swore we'd never be
Eilen koomailtiin pitkälti vaan Lillen luona, mut käytiin myös Henkalla, ja oli ihan superkiva nähdä kaikkia sieltä pitkästä aikaa. Henkalta löytyi myös jotain kivoja juttuja, kuten mun nahkahousut ja "good girl gone bad"-paita. Ne päätyikin tänään heti päälle, kun aamulla lähdin töihin. Tänään olis ehkä tarkoitus lähteä ulos, mutta ei sitä koskaan tiedä noista hah, joten voi olla että illan suunnitelmat muuttuu vielä pariinkin otteeseen. Huomiselle suunnitelmia ei tarvitse tehdä, koska vietän töissä ihanat 10 tuntia, "whippee!"..
perjantai 29. maaliskuuta 2013
madness
Eilen mulla oli vapaapäivä, jonka käytin onnistuneesti törsäämällä ja juhlimalla, eilen kun tosiaan oli Mark Knightin keikka. Tiger ei ole mun mikään lempparimesta, eikä mielipide ainakaan positiivisempaan eilisen jäljiltä muuttunut. Lähdettiin sit onneks kivoille jatkoille, ja nyt vaan taas lagaillaan Tuukan luona.
tiistai 26. maaliskuuta 2013
comfy
Rauhallinen aamu, eilen meni töissä taas yliaikaa enkä ehtinyt vikaan dösään, niin menin sit Eevalle yöksi. Heräsin myöhään, kävin suihkussa ja hengailin. Äsken meillä oli työpaikan kokous ja nyt skippaan parit sivistyneet työkavereiden kesken ja lähden näkemään Tuukkaa. Huomenna meneekin taas koko päivä töissä, joppii
maanantai 25. maaliskuuta 2013
lauantai 23. maaliskuuta 2013
230313
Eilen kaaauhea 10-19 duunivuoro, siitä siskolla käymään ja Tivoliin. Nyt hengaillaan Lillellä ja illasta ei taas miiitään tietoa
perjantai 22. maaliskuuta 2013
hups
No hups, keikalta Pleikkariin ja siitä Malmille.. No mut joo, oli ihan jännä kokemus tää Bäkkäri ja keikka, jotain uutta taas haha, vaikka ei se ehkä ollut ihan just se mun juttu.
torstai 21. maaliskuuta 2013
you broke it and now it's all gone
Töitä, töitä, lääkäri, töitä, antibiootteja, kahvittelua kavereiden kanssa ja lisää töitä. Tänään mennään onneks Eevan kanssa kattomaan sen kaverin keikkaa, ja huomenna - yllättäen töitä..
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)